Sisusta edullisesti alennuksia käyttäen

Moi taas! Meillä oli huikea NYCin reissu ja sen jälkeen elämä onkin ollut yhtä hurlumheitä. En siis ole kerennyt tännekkään. Me nimittäin ostettiin OMA talo! Se selittää siis tämän mun hiljaiseloni täällä. On ihana vihdoinkin jättää taakseen matkustelu ja väliaikaisasunnot ja vihdoinkin pysähtyä omaan kotiin. Olin jo jonkun aikaa kaivannut pysyvyyttä ja omaa kotia, kun unelmieni asunto suorastaan kolkutti ovelle ja kaupat tehtiin.

Talokauppojen seurauksena minulle iski mieletön sisustamisen vimma! Olen aina rakastanut sisustamista, mutta se on tuntunut jotenkin todella turhalta väliaikaisasunnoissa. Meillä on nyt 120 neliötä omaa kotia ja ihana piha, joka on oikeastaan kokonaan valmis! En ole mikään puutarha ihminen, joten olen niin onnellinen siitä, että piha on valmiina.

ruokapöytä

Tämän hetken sisustustrendi lienee mustavalkoisuus, siks sak, raidat, salmiakkikuvio, designtuotteet, sekä puumateriaalit ja ripaus keltaista. Minä en henkilökohtaisesti ole lämmennyt tuolle trendille. Olen enemmän sellainen lämpöä, rauhaa, harmoniaa ja romantiikkaa kaipaava tyyppi. Meidän kodin värit ovatkin valkoinen, ripaus mustaa, sekä harmaa.

Tilasin ihan vasta meille uuden ruokapöydän tosi hyvällä alennuksella! Löysin nimittäin sisustuskauppojen sivuilta tosi hyvän alennuskoodin Veken kalusteeseen, josta lähti matkaan kuvan pöytä. Tuo edellä mainitsemani sisustuskaupat sivusto pitää sisällään todella erilaisia sisustuskauppoja ja niihin alennuskoodeja. Lisäksi sivuilta löytyy oikein hyviä sisustusvinkkejä. Kantsii siis käydä kurkkaan sieltä hyvät alennuskoodit ennen kuin klikkailee itsensä sisustusliikkeiden verkkosivuille. Minä tunnetusti hyödynnän aina alennuskoodit, oli kysymys millaisesta ostoksesta tahansa. Tuolta sivustolta muuten löytyy myös ihan design tuotteita myyvät sisustusliikkeetkin!

Bongailen paljon sisustusideioita netistä, pääasiassa sisustusblogeista. Tänään etsin netistä erilaisia ideioita olohuoneen sisustamiseen ja etenkin yksityiskohtia, joita voi toteuttaa itse diy-menetelmällä. Törmäsinkin tällaiseen ihanaan Valkoista ja Kiekuraa – blogiin, josta löytyi jos mitäkin kauniita sisustusideioita ja diyjuttuja. Ajattelin heti kokeilla höyhenkranssin tekoa! Niin kaunis ja yksinkerainen. Sisustusblogeissa pääsee ihan eri tavalla sisustamisen tunnelmaan entä pelkästään esimerkiksi sisustuslehdissä. Blogeissa kun pääsee näkemään enemmän kotia, arkea, fiiliksiä, yksityiskohtia.

Nappasin tuolta edellä mainitsemasta blogistani myös sängynverhokatos idean! Ajattelin värkätä sellaisen meidän sängyn ylle. Tosi ihana ja romanttinen, tuo tunnelmaa ja harmoniaa makuuhuoneeseemme. Meidän pitäisi ostaa makuuhuoneeseemme myös sellainen uusivanha liinavaatekaappi. Ajattelin käydä sitäkin katselemassa sisustuskauppoja sivuston kaupoista, jos bongaisin jonkun hyvän alennuksen! Huonekaluostoksissa kun alennuksilla todella on merkitystä vielä enemmän kuin pienemmissä parin kympin ostoksissa.

On se vaan niin, että oma koti kullan kallis! On mieletön tunne, kun tietää, että saa itse päättää mitä laittaa mihinkin ja mitä muutoksia tekee. Jos haluaa maalata jonkun seinän niin ei muuta kuin maalisuti sauhuamaan! Tämä on mun yks unelmista ja on ihan parasta nyt toteuttaa sitä. Ennen laitoin rahani matkustamiseen, mutta nyt se menee sisustamiseen, hih!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *